Henkilöhahmon luominen
Kun luen kirjaa, henkilöt alkavat usein puhua minulle. Omat henkilöhahmoni jäävät herkästi etäisemmiksi, tunnen heidät jollain tavoin, mutta he eivät herää minulle eloon samoin; he eivät keskustele kanssani.
Joskus on ollut myös toisin. Oman mielikuvitukseni luomukset ovat keskustelleet kanssani ja käyneet kanssani vuoropuhelua. Minun ei ole tarvinnut miettiä, miten heihin voisi puhaltaa henkeä.
Mietin auttaisiko hahmon nimeäminen? Jos antaisi henkilölle nimen, vaikka vain väliaikaisesti, alkaisivatko he puhua enemmän. Entä jos miettisi, miltä he näyttävät? Pohtisi tarkemmin luonteenpiirteitä, jotkat tekevät heistä niitä, joita he ovat.
Mietin, mikä saa minut tuntemaan, että tuntisin kirjan henkilön; mikä saa minut asettumaan heidän rinnalleen, heidän ystävikseen - ja toisinaan, jopa heidän nahkoihinsa. Tämä lienee olennaista myös omien hahmojeni elävöittämiseen.
On joitakin hahmoja, joista saa paremman otteen ja toisia, joihin on vaikeampi tarttua. Henkilöhahmojen luominen, varsinkin miespuolisten, saa minut tuntemaan, että ihmistuntemukseni ei ole paras mahdollinen. En ole koskaan ymmärtänyt miehiä yhtä hyvin kuin naisia. Tunnen heidät, mutten ymmärrä heitä. Ehkä minun pitäisi sijoittaa tarinani nunna luostariin; tai ehkä ei.
Voisiko jonkinlainen tarinan alkupiste ollakin vaikeus ymmärtää toista sukupuolta? Sekin voisi olla mielenkiintoinen tarinan lähtökohta. Silti eräs tarinoistani, joka on minulle rakas, edellyttää miehen nahkoihin asettumista, tavalla tai toisella. Tarina ei yksinkertaisesti toimi muutoin. Sen voi kirjoittaa vain isän silmien kautta.
Joskus on ollut myös toisin. Oman mielikuvitukseni luomukset ovat keskustelleet kanssani ja käyneet kanssani vuoropuhelua. Minun ei ole tarvinnut miettiä, miten heihin voisi puhaltaa henkeä.
Mietin auttaisiko hahmon nimeäminen? Jos antaisi henkilölle nimen, vaikka vain väliaikaisesti, alkaisivatko he puhua enemmän. Entä jos miettisi, miltä he näyttävät? Pohtisi tarkemmin luonteenpiirteitä, jotkat tekevät heistä niitä, joita he ovat.
Mietin, mikä saa minut tuntemaan, että tuntisin kirjan henkilön; mikä saa minut asettumaan heidän rinnalleen, heidän ystävikseen - ja toisinaan, jopa heidän nahkoihinsa. Tämä lienee olennaista myös omien hahmojeni elävöittämiseen.
On joitakin hahmoja, joista saa paremman otteen ja toisia, joihin on vaikeampi tarttua. Henkilöhahmojen luominen, varsinkin miespuolisten, saa minut tuntemaan, että ihmistuntemukseni ei ole paras mahdollinen. En ole koskaan ymmärtänyt miehiä yhtä hyvin kuin naisia. Tunnen heidät, mutten ymmärrä heitä. Ehkä minun pitäisi sijoittaa tarinani nunna luostariin; tai ehkä ei.
Voisiko jonkinlainen tarinan alkupiste ollakin vaikeus ymmärtää toista sukupuolta? Sekin voisi olla mielenkiintoinen tarinan lähtökohta. Silti eräs tarinoistani, joka on minulle rakas, edellyttää miehen nahkoihin asettumista, tavalla tai toisella. Tarina ei yksinkertaisesti toimi muutoin. Sen voi kirjoittaa vain isän silmien kautta.
Kommentit
Lähetä kommentti