Pöytälaatikossa

Kun luen kirjaa, henkilöt alkavat usein puhua minulle. Omat henkilöhahmoni jäävät herkästi etäisemmiksi, tunnen heidät jollain tavoin, mutta he eivät herää minulle eloon samoin; he eivät keskustele kanssani. Joskus on ollut myös toisin. Oman mielikuvitukseni luomukset ovat keskustelleet kanssani ja käyneet kanssani vuoropuhelua. Minun ei ole tarvinnut miettiä, miten heihin voisi puhaltaa henkeä. Mietin auttaisiko hahmon nimeäminen? Jos antaisi henkilölle nimen, vaikka vain väliaikaisesti, alkaisivatko he puhua enemmän. Entä jos miettisi, miltä he näyttävät? Pohtisi tarkemmin luonteenpiirteitä, jotkat tekevät heistä niitä, joita he ovat. Mietin, mikä saa minut tuntemaan, että tuntisin kirjan henkilön; mikä saa minut asettumaan heidän rinnalleen, heidän ystävikseen - ja toisinaan, jopa heidän nahkoihinsa. Tämä lienee olennaista myös omien hahmojeni elävöittämiseen. On joitakin hahmoja, joista saa paremman otteen ja toisia, joihin on vaikeampi tarttua. Henkilöhahmojen luominen, va...

Tarinan kaksi vaikeinta kohtaa - ainakin minulle - ovat aloitus ja puheen tulkitseminen. Helpoimmalta tuntui kuvitella itsensä kaltainen henkilö vuoropuhelun toiseksi osapuoleksi. Sellainen onnistuu näin alkuun suorastaan helposti. Ehkä ei ole kyse dialogista itsestään, vaan pikemminkin vaikeuksista eläytyä hahmon persoonaan. Olen ehkä kokeillut dialogia liian vaikeista lähtökohdista käsin. Täytyy harjoitella, jolloin ehkä sekin sujuu. Mietin tässä eräänä päivänä, kuuntelenko riittävästi, ymmärtääkseni ihmisten keskustelua. Minulla on taipumuksena puhua paljon ja sen seurauksena keskityn usein aivan liikaa siihen, mitä olen sanomassa, ja liian vähän siihen, mitä muut sanovat. Tässä on asia, johon on syytä vähitellen kiinnittää huomiota.

Lukija on pian keski-ikäistyvä, itsenäinen sinkku nainen, joka kärsii yksinäisyyden pelosta. Määrään hänelle luettavaksi Marian Keyesin kirjan 'Vielä on toivoa jäljellä'. Kirja tarjoaa sekä toivoa, että järkeä hieman kypsempien naisten parisuhteisiin. Se on tyyliltään ehkä hieman keveä, mutta sydän on viisautta täynnä. Parisuhteen pimeitä nurkista ja yksinäisestä kertoo vaikkapa Reetta Onkkelin 'Kotirouva'. Tällaiset kirjat ovat hyvää luettavaa niille, jotka kuvittelevat parisuhteen ratkaisevan yksinäisyyden ja muutkin ongelmat. Hyvä kirja saattaa olla myös Laura Gustafssonin pohja, joka pohtii ihmisenä olemisen vaikeutta ja tuskaa. Tärkeänä teemana on kasvu ja itsensä hyväksyminen. Muutkin itsensä hyväksymisestä ja keski-ikäistymisestä kertovat kirjat ovat hyviä. Sellainen on myös Tuula-Liina Variksen kirja 'Irma', joka on kuvaus keski-ijästä ja vanhenemisesta; siitä miltä elämä näyttää eri vaiheissaan.

Lukija kärsii alakuluista. Täten määrään hänelle luettavaksi kirjoja, jotka tuottavat hänelle iloa. Suosittelisin erityisesti Paulo Coelhon kirjaa alkemisti, joka voi luoda toivoa hetkiin, jolloin kaikki tuntuu olevan hukassa. Kirjat, jotka saavat lukijan nauramaan ovat myös hyviä. Alakuloiselle sopivat erityisesti kirjat, jotka ovat täynnä lempeää naurua. Sellainen kirja voisi olla vaikka Liane Moriartyn Hyvä Aviomies. Huumori on kuitenkin vaikea kirjamääräyksen kohde, sillä kovin erilaiset tarinat naurattavat ihmisiä. Tämän kirjoituksen taustalla on kirjoituskehote tälle päivälle .

- Hei, kuului pieni ääni jostain takaatani.  - Hei, vastasin kääntyessäni äänen suuntaan. - Miksi sulla on tollaiset hassut kengät? Äiti yritti hyssytellä, mutta en välittänyt siitä, vaan vastasin pikkupojalle. - Koska pidän niistä, pidätkö sinä? Pieni mietti hetken ja vastasi sitten pohdiskeellen:  - Joo, onhan ne aika hassut. 

Ovi paukahti kiinni. Kuulin murrosikäisen tutut matelevat askeleet. - Hei, joko tulit? Murahdus. - Eppu, oletko se sinä? - Joo. - Tulitko jo? - Kysytsä ihan tosiaan tota? - Täh? - Siis kysyt sä ihan tosissaan, että tulinko jo, kun mä oon tässä? Vedän syvään henkeä. Rivien välistä lukemisesta on pojalla vielä oppimista. Sanon asiani kuitenkin rauhallisesti, ulkoisesti hermostumatta. - Tarkoitin sitä, että onko joku syy tulla aikaisin? - Museo oli sairastunut, eivät saaneet sijaista. - Vai niin. - Mä meen lukemaan. Täytyy sanoa, että se oli vastaus, joka olisi varmaan yllättänyt useimmat vanhemmat, mutta meidän perheessä siinä ei ollut mitään ihmeellistä. Meillä oli pari sellaista kummallista pojan koltiaista, jotka ahmivat ensin sarjakuvia ja nykyään myös kirjoja ihan huvikseen. Olin aina ihan hissukseen, kun toiset valittivat siitä, etteivät nuoret enää lukeneet. Meillä se ei ollut ongelma, vaan pikemminkin se, miten koltiaiset sai revittyä kirjojen ja toissijaisesti pel...