Dialogiharjoitus 1

Ovi paukahti kiinni. Kuulin murrosikäisen tutut matelevat askeleet.
- Hei, joko tulit?
Murahdus.
- Eppu, oletko se sinä?
- Joo.
- Tulitko jo?
- Kysytsä ihan tosiaan tota?
- Täh?
- Siis kysyt sä ihan tosissaan, että tulinko jo, kun mä oon tässä?
Vedän syvään henkeä. Rivien välistä lukemisesta on pojalla vielä oppimista. Sanon asiani kuitenkin rauhallisesti, ulkoisesti hermostumatta.
- Tarkoitin sitä, että onko joku syy tulla aikaisin?
- Museo oli sairastunut, eivät saaneet sijaista.
- Vai niin.
- Mä meen lukemaan.
Täytyy sanoa, että se oli vastaus, joka olisi varmaan yllättänyt useimmat vanhemmat, mutta meidän perheessä siinä ei ollut mitään ihmeellistä. Meillä oli pari sellaista kummallista pojan koltiaista, jotka ahmivat ensin sarjakuvia ja nykyään myös kirjoja ihan huvikseen.
Olin aina ihan hissukseen, kun toiset valittivat siitä, etteivät nuoret enää lukeneet. Meillä se ei ollut ongelma, vaan pikemminkin se, miten koltiaiset sai revittyä kirjojen ja toissijaisesti pelien äärestä elämään vähän aktiivista elämää. Olin todennut, että kaikilla vanhemmilla oli omat murheensa.

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kirsikan kukat ja räntäsade (kehote 7.12)

Pariisi keväällä, voiko kuvitella romanttisempaa hetkeä, kuin ole rakkauden kaupungissa juuri silloin, kun puut tekevät lehtensä ja kukat ryhtivät kukkimaan. Siitä on kirjoitettu laulukin, Pariisista keväällä, tosin ei se kerro kaupungista itsestään, vaan rakkauden houkutuksesta ja siitä, kuinka ihastumista ei voi vältellä. Vaan ei rakkaus kysy paikkaa eikä aikaa. Yhtä hyvin voi olla haaveellinen kirsikankukkien alla Pariisissa kuin kaamoksen räntäsateessa Helsingissä. Sitä törmää sopivaan mieheen, naama punaisena alijäähtyneen veden vihmomana ja silmien alla mustat rinkulat. Todellista rakkautta on, kun toinen näkee niiden ohi ja ihastuu kaikesta huolimatta.  Tai niinhän voisi kuvitella. Todellisuudessa toinen katsoo pitkään ja ihmettelee, mikä ihmeen hömötintti häntä tuli vastaan ja ensi vaikutelma nyt on aina ensi vaikutelma, sitä on vaikea ravistaa. Sitä kiroaa hiljaa mielessään, koska on saanut sellaisen kotikasvatuksen, joka ei salli kiroamaan ääneen, ja puree hammasta...
Lue lisää

Pieniä mietteitä dialogin kirjoittamisesta

Tarinan kaksi vaikeinta kohtaa - ainakin minulle - ovat aloitus ja puheen tulkitseminen. Helpoimmalta tuntui kuvitella itsensä kaltainen henkilö vuoropuhelun toiseksi osapuoleksi. Sellainen onnistuu näin alkuun suorastaan helposti. Ehkä ei ole kyse dialogista itsestään, vaan pikemminkin vaikeuksista eläytyä hahmon persoonaan. Olen ehkä kokeillut dialogia liian vaikeista lähtökohdista käsin. Täytyy harjoitella, jolloin ehkä sekin sujuu. Mietin tässä eräänä päivänä, kuuntelenko riittävästi, ymmärtääkseni ihmisten keskustelua. Minulla on taipumuksena puhua paljon ja sen seurauksena keskityn usein aivan liikaa siihen, mitä olen sanomassa, ja liian vähän siihen, mitä muut sanovat. Tässä on asia, johon on syytä vähitellen kiinnittää huomiota.
Lue lisää

Kirjamääräys (kehote 1.12)

Lukija kärsii alakuluista. Täten määrään hänelle luettavaksi kirjoja, jotka tuottavat hänelle iloa. Suosittelisin erityisesti Paulo Coelhon kirjaa alkemisti, joka voi luoda toivoa hetkiin, jolloin kaikki tuntuu olevan hukassa. Kirjat, jotka saavat lukijan nauramaan ovat myös hyviä. Alakuloiselle sopivat erityisesti kirjat, jotka ovat täynnä lempeää naurua. Sellainen kirja voisi olla vaikka Liane Moriartyn Hyvä Aviomies. Huumori on kuitenkin vaikea kirjamääräyksen kohde, sillä kovin erilaiset tarinat naurattavat ihmisiä. Tämän kirjoituksen taustalla on kirjoituskehote tälle päivälle .
Lue lisää