Iloinen yllätys

Pääsin hakemalleni kirjoituskurssille rimaa hipoen. Juuri kun olin jo luopunut toivosta, koska tiesin, kuinka vähän olin panostanut hakemiseen; liian vähän. Ensi kerrala olin ajatellut panostaa enenmmän, mutta nyt ensi kertaa ei sitten tarvitsekaan yrittää.

Nyt päässä kuitenkin pyörii monenlaista epävarmuutta. Vaikka haluisin olla kirjailija, en koe panostavani kirjoittamiseen tarpeeksi. Ehkä aiheeni ovat turhan lapsellisia; ehkä en vain osaa valita sopivaa tyyliä, rytmiä tai näkökulmaa. Ehkä minulta puuttuu kyky punoa juonia.

Mutta juu, kurssille pääseminen sai minut tuntemaan itseni valtavan toiveekkaaksi, ja vaikka aikaa valmistautua on vähän, se sai minut miettimään, mitä voisi tehdä ollakseni mahdollisimman valmis kurssille. Yksi vastaus nousee ylitse muiden: kirjoittaminen. Toinenkin on aika selvä eli lukeminen.

Koska kurssille sai lisäpisteitä kirjallisuuden opintojen suorittamisesta (olen jos käynyt läpi alkeiskurssin ja lukenut muutamia kirjoja), niin pohdin, pitäisikö opiskella vähän kirjallisuustiedettä ennakkoon ja lukea joitakin klassikoita, joita kirjallisuuden opinnoissa edellytetään.

Edellisistä perusteellisista opinnoista on kauan aikaa, joten ehkä asenteiden ravistelulle onkin syytä: pitää uudelleen orientoitua pinnistämään; tällä kertaa täysipäiväisen työn ohella; työn, joka on ollut minulle osittainen tekosyy olla kirjoittamatta.

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kirsikan kukat ja räntäsade (kehote 7.12)

Pariisi keväällä, voiko kuvitella romanttisempaa hetkeä, kuin ole rakkauden kaupungissa juuri silloin, kun puut tekevät lehtensä ja kukat ryhtivät kukkimaan. Siitä on kirjoitettu laulukin, Pariisista keväällä, tosin ei se kerro kaupungista itsestään, vaan rakkauden houkutuksesta ja siitä, kuinka ihastumista ei voi vältellä. Vaan ei rakkaus kysy paikkaa eikä aikaa. Yhtä hyvin voi olla haaveellinen kirsikankukkien alla Pariisissa kuin kaamoksen räntäsateessa Helsingissä. Sitä törmää sopivaan mieheen, naama punaisena alijäähtyneen veden vihmomana ja silmien alla mustat rinkulat. Todellista rakkautta on, kun toinen näkee niiden ohi ja ihastuu kaikesta huolimatta.  Tai niinhän voisi kuvitella. Todellisuudessa toinen katsoo pitkään ja ihmettelee, mikä ihmeen hömötintti häntä tuli vastaan ja ensi vaikutelma nyt on aina ensi vaikutelma, sitä on vaikea ravistaa. Sitä kiroaa hiljaa mielessään, koska on saanut sellaisen kotikasvatuksen, joka ei salli kiroamaan ääneen, ja puree hammasta...
Lue lisää

Pieniä mietteitä dialogin kirjoittamisesta

Tarinan kaksi vaikeinta kohtaa - ainakin minulle - ovat aloitus ja puheen tulkitseminen. Helpoimmalta tuntui kuvitella itsensä kaltainen henkilö vuoropuhelun toiseksi osapuoleksi. Sellainen onnistuu näin alkuun suorastaan helposti. Ehkä ei ole kyse dialogista itsestään, vaan pikemminkin vaikeuksista eläytyä hahmon persoonaan. Olen ehkä kokeillut dialogia liian vaikeista lähtökohdista käsin. Täytyy harjoitella, jolloin ehkä sekin sujuu. Mietin tässä eräänä päivänä, kuuntelenko riittävästi, ymmärtääkseni ihmisten keskustelua. Minulla on taipumuksena puhua paljon ja sen seurauksena keskityn usein aivan liikaa siihen, mitä olen sanomassa, ja liian vähän siihen, mitä muut sanovat. Tässä on asia, johon on syytä vähitellen kiinnittää huomiota.
Lue lisää

Kirjamääräys (kehote 1.12)

Lukija kärsii alakuluista. Täten määrään hänelle luettavaksi kirjoja, jotka tuottavat hänelle iloa. Suosittelisin erityisesti Paulo Coelhon kirjaa alkemisti, joka voi luoda toivoa hetkiin, jolloin kaikki tuntuu olevan hukassa. Kirjat, jotka saavat lukijan nauramaan ovat myös hyviä. Alakuloiselle sopivat erityisesti kirjat, jotka ovat täynnä lempeää naurua. Sellainen kirja voisi olla vaikka Liane Moriartyn Hyvä Aviomies. Huumori on kuitenkin vaikea kirjamääräyksen kohde, sillä kovin erilaiset tarinat naurattavat ihmisiä. Tämän kirjoituksen taustalla on kirjoituskehote tälle päivälle .
Lue lisää