Pöytälaatikossa

Oli räntäinen marraskuun ilta; sellainen loskainen, likainen ja synkkä, jollaisia usein on marraskuun lopulla. Kello ei ollut paljonkaan, mutta silti oli jo hämärää ja melkein pimeää. Jalat olisivat säilyneet kuivina vain gore-tex kengissä, joita ei matkassa nyt kuitenkaan ollut. Kaikki oli jotenkin himmeään, ikävää ja masentavaa. Oli kuin joku olisi iskenyt varjostimen värien eteen, eikä asiaa auttanut se, että ihmiset olivat lähes järjestäen pukeutuneet mustaan, aivan kuin olisivat halunneet piiloutua kaamoksen varjoihin.

Jokin siinä, mitä vuosia sitten tapahtui, ei ole koskaan lakannut vaivaamasta mieltäni. Hiljaisina yön tunteina, kun uni on karkuteilla, nuo tapahtumat palaavat mieleen kirkkaina kuin eilinen. Silloin mietin, kuinka edelleen tuntuu siltä, että kaikki ei ollut ihan kohdallaan.

Ensin muutama sana aiheesta: tajunnanvirta voidaan ymmärtää psykologisesti tai kirjallisesti. Psykologisesti se määritellään sisällöltään; kirjallisesti on kyse ilmaisutekniikasta.  Tajunnanvirta voidaan kerrontateknisesti käsittää sisäisen monologin alalajiksi. Yleensä sisäinen monologi on loogisesti etenevää, kieliopillisesti oikeaa kieltä. Tajunnanvirta sen sijaan on hajanaista, poukkoilevaa ja se voi koostua irrallisista sanoista ja kielioppia rikkovista lauseista. Aamun rauhaa, kiireestä huolimatta; eilen oli tosin kauniinpaa - nyt taivas on hieman tunkkaisen harmaa ja paksun pilven peitossa, mutta siellä lentelee silti puluparvi - jännää, miten ne taivaalla näyttävät paljon sulavammilta kuin maassa, vaan kyyhkysethän ovat mestarilentäjiä, vaikkei sitä uskoisi, kun näkee ne syömässä lihapiirakan jämiä kivien välistä. Ääh, pitikö ilmoittautua sinne tanssikurssille, missähän ne urheiluliivit mahtavat olla, en muista nähneeni. Yritän ehtiä kaivella kaapeista töiden jälkee...

Mummo-ihminen joulun kiireapulaisena. Mitä tiedämme hänestä? 75-80 vuotias, hieman vaivoja, jäänyt varhain eläkkeelle Mikä saa vanhan rouvan / neidin yhtäkkiä kiinnostumaan kiireapulaisen hommista? Onko joku ehkä ehdottanut sitä hänelle? Jos, niin miksi? Onko hänellä rahapula? Jos hänellä on rahapula, niin minkä vuoksi? Kaipaako hän vain tekemistä? Onko hänellä yksinäistä joulun aikaan? Jos on, niin miksi? Millainen henkilö tämä uusi kiireapulainen on? Millainen vanhempi ihminen haluaa kiireapulaiseksi? Onko koko idea hupsu, vai onko siinä oma viisautensa? Onko hän tarkka ja huolellinen vai hieman hajamielinen vai onko hänellä joku muu määrittävä piirre? Voiko olla yhtä aikaa periaatteessa tarkka, mutta kuitenkin hieman hajamielinen? Millainen ulkoinen olemus hänellä on? Onko hän ehkä hoikka, haurasluinen ja hieman ryppyinen? Vaiko ehkä pullea ja pehmoinen? Minne hän on ajatellut mennä kiireapulaiseksi ja mihin tehtävään? Onko kyseessä esimerkiksi oman perheen kotileipom...

Pääsin hakemalleni kirjoituskurssille rimaa hipoen. Juuri kun olin jo luopunut toivosta, koska tiesin, kuinka vähän olin panostanut hakemiseen; liian vähän. Ensi kerrala olin ajatellut panostaa enenmmän, mutta nyt ensi kertaa ei sitten tarvitsekaan yrittää. Nyt päässä kuitenkin pyörii monenlaista epävarmuutta. Vaikka haluisin olla kirjailija, en koe panostavani kirjoittamiseen tarpeeksi. Ehkä aiheeni ovat turhan lapsellisia; ehkä en vain osaa valita sopivaa tyyliä, rytmiä tai näkökulmaa. Ehkä minulta puuttuu kyky punoa juonia. Mutta juu, kurssille pääseminen sai minut tuntemaan itseni valtavan toiveekkaaksi, ja vaikka aikaa valmistautua on vähän, se sai minut miettimään, mitä voisi tehdä ollakseni mahdollisimman valmis kurssille. Yksi vastaus nousee ylitse muiden: kirjoittaminen. Toinenkin on aika selvä eli lukeminen. Koska kurssille sai lisäpisteitä kirjallisuuden opintojen suorittamisesta (olen jos käynyt läpi alkeiskurssin ja lukenut muutamia kirjoja), niin pohdin, pitäisikö o...

Parina päivinä olen miettinyt Teksasin kirkkosurmaa. Se on saanut minut miettimään tarinaa, josta en ihan vielä ole saanut kiinni. Tuntuu, että aihe leikkii piilosta kanssani. Se herättää mieleeni takaumia omasta elämästä ja mietteitä kuoleman ja elämän satunnaisuudesta. Se nostaa esiin myös muita ajatuksia kuolemasta, kuolleista, elämästä ja jopa yliluonnollisesta. Joskus jotkut ideat leikkivät piilosta pitkäänkin. Muutamat ovat vähitellen vuosien kuluessa hautuneet täyteläisiksi, jopa niin, että niistä on tullut sillä tavoin rakkaita, ettei melkein uskalla aloittaa kirjoittamaan tarinaa, koska pelkää rikkovansa sen kömpelöllä ilmaisullaan. Onko väärin hyödyntää toisten tragediaa oman innoituksen lähteenä? En tiedä pitäisikö hävetä, vaan nähdä se tapana käsitellä jotain järjetöntä. Totuus on, että kuvittelin tuntemiani ihmisiä tapahtumapaikalle, koska tunnen ihmisiä, jotka ovat innokkaita jumalanpalveluksessa kävijöitä. Tavallisia kilttejä ihmisiä, jotka olivat vain sattumalta...

... sen edestään löytää. Miten ikävältä tuntuukaan, kun vanhoista möhläyksistään juorutaan. Sitä miettii jälkikäteen, tehtiinkö se tahallaan niin, että itsekin sattui kuulemaan, muka vahingossa. Kyllähän kaikki meillä tietävät, että seinän läpi kuuluu puhe. Omalle menneisyydelleen ei voi mitään, eikä sille, että joku syytä juoruaa. Vaikka on aikanaan virheensä sovittanut, niin kaikille se ei koskaan riitä. Asia harmitti minua suuresti, kunnes tänään tajusin, että en voi vaikuttaa menneisiin virheisiin, enkä siitä, mistä toiset haluavat juoruta. Sen sijaan voin vaikuttaa siihen, miten itse puhun muista ja miten käyttäydyn muita kohtaan. Kun tiedän, miten ikävältä tuntuu juoruilu menneistä virheistään, niin ehkä osaan olla juoruamatta toisista samalla tavalla. Toivottavasti.